keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Töölönlahdella


Avomieheni kävi sunnuntai aamuna Nemon kanssa Töölönlahdella ihastelemassa auringonnousua. Päällä meillä oli uudet Hurtan valjaat, jotka ostettiin ensisijaisesti autoilua varten.





Harvahammas



Meidän pikku-Nemo on kasvamassa isoksi! 
Siltä lähti ensimmäinen hammas!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Repikäämme roskalehdet..


Tänään olikin mukava yllätys kotiin tullessani. Nemo oli päättänyt pistää lehtiroskiksen uuteen uskoon ja silputa roskalehtiä. Olisi nyt samalla vaivalla vienyt vaikka lehtiroskikseen.. :D 

Aikaisemmin Nemo ei ole tehnyt "tuhmuuksia" muuta kuin muutamia vaatteita se on saattanut pihistää lattialta ja viedä niitä olohuoneeseen. Joskus jätän sukkia tms. ihan tietoisesti lattialle, jotta voin tarvittaessa sanoa Nemolle ettei hänellä ole asiaa koskea kaikkeen mitä lattialla on. Joskus voi nimittäin vahingossa jäädä tai pudota jotain lattialle ja Nemon täytyy silloin tietää ettei niihin saa koskea. Hänellä on omat lelunsa.

Ja onhan se joskus kokeillut hampailla vaikka mitä, mutta ei ole varsinaisesti tuhonnut mitään. Noh, kerta se on ensimmäinenkin, mutta toivotaan ettei vastaavaa turhautumista enää niin kovasti tulisi tai ainakaan siitä muodostuisi tapaa.

Jätämme Nemolle päivittäin puuhaa (mm. Kong), mutta ilmeisesti pitää jättää vielä enemmän puuhaa. Onhan se kurjaa olla kotona yksin.. Vähemmästäkin turhautuu. Meillä on ollut ensimmäisestä työviikostani myös DAP päällä yksinolon helpottamiseksi. En tiedä toimiiko se, mutta en ole uskaltanut sitä vielä seinästäkään irroittaa.

Menenpä samantien katsomaan huomiseksi järsittäviä valmiiksi. :)

lauantai 23. helmikuuta 2013

Tokopainotteisen pentukurssin toinen tunti

Flunssainen olo parani jo hiukan (yöllistä astmakohtausta lukuunottamatta..), joten päätin sittenkin kerätä itseni sairaspediltäni ja osallistua pentukurssin toiselle treenipäivälle. Mieheni jo pelotteli, että jos hän menee tilalleni ohjaamaan niin koira menee ihan pilalle.. Siinä olikin sitten motivaatiota parantumiseen. :D Jos joku pilaa mun koiran niin olkoon se sitten minä itse..

Vaikka eipä tossa nyt niin kovasti urheilemaan joutunut: autolla Kompassille, portaat ylös, maassa istumista, muutamat askeleet pitkin huonetta, portaat alas ja autolla kotiin. Kyllä tommoisen jaksaa vaikka olisikin flunssa-toipilas. Onhan tuommoinen reilu 45min ohjattu tuokio ihan eri asia kuin vaikka 7h työpäivä. Mutta maanantaina menen kyllä taas töihin ellei tässä nyt tule joku takapakki.

Tämän päivän tunnilla kertailtiin katsekontaktia paikalla ollen (kotiläksyt oli hyvin tehty, joten hienostihan meni) ja aloiteltiin katsekontaktia ohjaajan liikkuessa. Itselle tämä oli vähän hankalampi osio kun en oikein nähnyt niistä pienistä silmistä, että koska se katsoo silmiin eli koska pitää palkata. Onneksi näissäkään jutuissa ei todellakaan tarvitse heti onnistua, kyllä sitä harjoittelemalla oppii. :)

Seuraavaksi harjoiteltiin sivulletuloa, tällä kertaa käskysanan ("sivulle") kanssa. En aina enää ottanut vauhtia astumalla taakse vaan nyt ohjeistin enemmän vain kädellä. Kaukana on kyllä vielä se, että Nemo tottelisi pelkkää käskysanaa.. :)

Sitten harjoiteltiin seuraamista käskysanalla ("seuraa") ja käännöksiä. Eteenpäin lähdetään vasemmalla jalalla ja käännökset tehdään oikealla jalalla. Harjoiteltiin myös maahanmenoa seuraamisen yhteydessä ja irtautumista koiran pysyen maassa.

Kurssikaverilla ei ilmeisesti ollut tarpeeksi hyviä herkkuja mukana, joten hänen koiransa ei ollut kiinnostunut tekemään töitä kun palkkakaan ei ollut hyvä. Meidän lihapullista onneksi riitti sillekin koirakolle ja johan alkoi lyyti kirjoittaa sielläkin. :) Eli muistakaa ottaa ehdottomasti herkkua koiralle mukaan treeneihin, jotta tekeminen on oikeasti mieleistä. Toki palkata voi myös lelullakin, mutta siinäkin sama juttu. Palkan pitää olla koiralle oikeasti jotain tavoittelemisen arvoista.



Jälkeenpäin käytiin myös koirapuistossa hölkkäämässä isompien koirien perässä. Vaikka kuinka haukuttiin niille niin ei ne halunnu leikkiä meidän kaa. :( (Vaikka me kyllä juostiin aina pakoon ku ne vähänkään vilkaisi meihin.. :D)

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Märkä koira

Poden tässä vuosisadan flunssaa. Joka paikkaa kolottaa ja särkee.. Nukkumisestakaan ei meinaa tulla mitään kun henki ei kulje kunnolla.

Sen verran äklö olo oli kuitenkin että päätin käydä kylvyssä. Nemo tapansa mukaan halusi osallistua mukaan touhuun ja lopulta koko koira oli niin märkä ja saippuassa, että pääsi sitten sekin suihkuteltavaksi. Varmaan sanomattakin selvää ettei suihku oo meidän paras kaveri ainakaan enää tän jälkeen..


Voi sitä surkeuden määrää - ja jos katse voisi tappaa.. :D 

tiistai 19. helmikuuta 2013

Fill & Chill

Osallistuttiin ravintolapäivään käymällä Fill & Chill kojussa syömässä lihikset. Nemon oli mukana ja sai maistaa pienen palan lihiksen täytettä. Maahan pudonneet ketsupit oli nannaa..


Kojulla pääsi myös lainaamaan pulkkia ja tämähän tyttö siitä innostui laskemaan useamman laskun. Laskiaisena olinkin sairaana, joten mukavaa saada "myöhäinen laskiainen". :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Pentukurssin aloitus


Nyt on takana ensimmäinen päivä pentukurssiamme. Viikko sitten oli luento ja nyt pääsi Nemonaattorikin tekemään juttuja. Nemolla oli kurssille mennessä vähän maha löysällä aamulla kun olin edellisenä päivänä syöttänyt uutta herkkua (oh why, oh why I did it? Worst idea and timing ever..), mutta en sitten ollut niin huolissani kun tiesin mistä löysä maha johtui. Ens kerralla oon fiksumpi ja totutan pienemmällä määrällä enkä anna uusia makuja ennen ku pitää mennä johonkin tärkeeseen paikkaan..

Olimme aika hyvissä ajoin koirakoululla, mutta liikaa odottelua ei ollut. Pääsimme ensimmäisenä tutkimaan huonetta. Nemo oli innostunut ja tutkaili kiinnostuneena uutta paikkaa. Oli hyvä kun saatiin hetki rauhassa tutustua tilaan ennen muiden koirien tuloa. Muutamat kurssitoverit nimittäin haukkuivat niin paljon, että meitä kyllä vähän hirvitti aluksi. Olisi ollut ehkä turhan kova pähkinä purtavaksi jos heti ekalla kerralla mennään vieraaseen paikkaan ja siellä on vielä tosi kova meteli.. Etenkin kun Nemo on vähän epävarma kun muut haukkuu. Saatiin kyllä hommia tehtyä kun tajuttiin ettei ne muut koirat sieltä tuu kimppuun.

Ekalla tunnilla harjoiteltiin tietenkin ihan perus juttuja. Katsekontakti meni meillä heti puihin, koska olin kotona harjoitellu targetia ja Nemo vaan tuijotteli niitä käsiä pohtien, että miten sen namin sieltä sisältä saakaan. Tarjottiin istumista, maahanmenoa, nuolemista, hyppimistä, mutta ei. Ei katsonut silmiin. :D Ihan turhautti kun heti ensimmäisillä metreillä meni mönkään. Kenties käsissäni olleet lihapullatkin olivat niin vastustamattomia ettei siinä mihinkään silmiin kerinnyt katselemaan.. :D

Seuraavaksi vuorossa oli maahanmenoa (se me osattiin aika hyvin) ja sivulle tuloa (meni yllättävän hyvin ekaksi kerraksi!) Tunti meni kyllä aivan älyttömän nopeasti! Nyt onkin kotiläksynä tehdä noita harjoituksia. Katsotaan sitten viikon päästä taas, että miten on oppi mennyt perille.

Heti kotiin päästyäni harjoittelinkin jo tota katsekontaktia. Vähän sovelsin sitten itse ("mun koira, mä pilaan sen jos mä haluun"-mentaliteetilla) ja tein jonkun satunnaisen äänähdyksen, jotta Nemo tajuaisi katsoa minuun. Esimerkiksi köhin, puhaltelin tms. melko luonnollista ääntä ja pian Nemo tajusikin homman jujun. Aikamoinen "aaaaaa, tota sä tarkotit!"-ilme. :D Ja hienosti se katsoo nyt silmiin, vaikka itse sanonkin. x) 

Vielä on pitkä matka edessä, mutta reissuhan on vasta alussa. :)

torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivä

Serkun lapset olivat Ystävänpäivän kunniaksi piirtäneet meille kuvia Nemosta ja marsuista. :)

Hyvää ystävänpäivää meidänkin puolesta! :)

maanantai 11. helmikuuta 2013

Ensimmäistä kertaa koirapuistossa


Lauantaina oltiin ensimmäistä kertaa Nemonaattorin kanssa koirapuistossa. Oli mielettömän kivaa kulkea vapaana isossa koirapuistossa. :) Nemo tuli hienosti luokse kutsusta. Aluksi saatiin olla rauhassa, mutta kyllä sitten saatiin leikkiä toisenkin koiran kanssa. Ja tulihan siihen puistoiluun sitten ihan uusia ulottuvuuksia kun pääsi kirmaamaan kaverin kanssa.





Nähtiin samalla reissulla hiihtäjiäkin, hui! Joku hiihtotapahtuma kun oli tossa Stadionin lähellä. Mutta ei toi Nemo oikeen hiihtäjistä välittänyt. Toivottavasti päästään vielä lähemmin tutustumaan hiihtäjiin.

 

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Pentukurssiluento

Lauantaina oltiina aamulla Koirakoulu Kompassin pentukurssin luennolla.

Ohjeissa sanottiin ettei koiria saa ottaa luennolle mukaan, mutta eikös siellä pari vastarannan kiiskeä ollut.. Kyllähän sitä itsekkin olisi halunnut ottaa oman koiransa mukaan (etenkin kun koko viikon koira on saanut olla aamupäivät yksin kotona ja sitten pitäisi olla vielä lauantai aamupäivä..), mutta ihan luennon sujuvuuden kannalta noudatin annettuja ohjeita. Entäs sitten jos koira on pieni ja sylimallinen? Musta on aika yksinkertainen ohje, että luennolle ei oteta koiria mukaan. Aika itsekästä kuvitella ettei pyyntö kosketa kaikkia..

Poimintoja muistiinpanoistani:
"Pennulle ainakin 1 uusi kokemus päivässä. Jos levoton/huolestunut uudesta  asiasta tai ympäristöstä - toisto, toisto, toisto!"
"Luu-annos on myös ruoka, ei erikseen nappuloita."
"Pennun pitää saada juosta vapaana kropan hyvinvoinnin vuoksi. Vähintään pitkässä hihnassa. (Esim. Sipoon koirametsä.)"
"Jääpaloja hampaiden kutinaan."
"Jos koiraa pitää rauhoittaa, pitää odottaa että lihakset rentoutuvat. Koira oppii muuren pian, että olemalla paikoillaan pääsee pois vaikka ei olisi vielä rauhoittunutkaan."
"Ylikierroksilla ei opi. Ei treenata jos itsellä on huono päivä. Koira lukee meitä jatkuvasti, halusimme tai emme."

"Motivointi on paras koulutusmenetelmä. Palkkion tulee tulla 0,5-0,8 sekunnin kuluessa."
"Koiran tulee osata: 1. Luoksetulo, 2. Paikalla olo, 3.Pysähtyminen."
"Pakkion satunnaistaminen = aina ei palkkaa, ei voi tietää koska palkka tulee. Palkkaa hautaan asti."
 "Muista: positiivisuus, sitkeys, kehu & kannustus, määrätietoisuus, selkeä päämäärä/tavoite, ei ole yhtä oikeaa tapaa."
"Ei saa tyynnytellä tai ottaa syliin jos koira pelkää, muuten palkitaan pelosta."
"Ohitus: katsekontaktista naksautus, ei kiihtymisestä naksautusta muuten vahvistaa kiihtymistä, peruutus, katseenkääntö"
"Haukkuminen: ei päästetä kiihtyneeseen tilaan, nollatoleranssi, kehu kun ei hauku, jos komentelee jo kaukaa niin käännytään pois, haukkumalla ei saa tahtoa läpi!"
"Aina löytyy vaihtoehto, kunhan kysyy!"
Ja enkös mä ollu jo illalla ihan tassun alla ja antanu periksi kun Nemo innoissaan haukkui toiselle koiralle... :D Hyvin meni oppi perille siis! No mutta tässä on nyt viikko aikaa ennen pentukurssin aloittamista...

maanantai 4. helmikuuta 2013

Puun sisällä

Löydettiin Sibeliuksenpuistosta jännä puu, 
jonka sisältä pysty menemään läpi!